lauantai 20. joulukuuta 2014

jouluikkuna




Meidän babyshower-ikkuna muuttui nyt jouluikkunaksi. Sinne on hypännyt pari lahjaksi saatua joulutonttua, lahjoiksi saatuja koristeita ja muutama joulukortti. :) Tänä vuonna vietämme ensimmäistä joulua omassa kodissa. 10 vuotta ollaan ajeltu edestakaisin aattona molempien vanhemmille ja en muista milloin viimeksi meillä on ollut molemmilla jouluaatto vapaa. Nyt vietetään siis kalsarijoulua ihan vaan kotona. 



Huippua, ollaan tällä viikolla saatu lunta oikeen kunnolla! :) Kyllä tuli heti joulufiilistä tähän pimeyteen. Tämä joulu poikkeaa myös edellisistä jouluistamme, koska ensimmäistä kertaa päätimme, että ei tuoda kuusta sisälle. Siihen syynä on tilanpuute, vaiva ja tämä rakas Sprintti-koira, joka on kahtena peräkkäisenä jouluna onnistunut kaatamaan koko kuusen. Nyt pelataan varman päälle ja annetaan puiden koristaa pihaa. 


-Hannarii



perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulu 2014, koukussa origameihin

Tästä kaikki alkoi..
Kun ostin isäinpäiväkortit kuukautta etukäteen ja hukkasin ne isäinpäiväaamuna.



Innostuin niin tuosta paperin taittelusta, että nyt piti kokeilla tähtiä.







Tältä siis näyttää meidän perheen joulu 2014. Kiitos IKEA JA TIGER. Pääsin paketoinnissa halvalla ja helpolla. 

Pienenä tein piparkakkutaloja mummun kanssa. Nyt viimisen tuvan tekemisestä on vierähtänyt ainakin 15 vuotta ja päätin kokeilla taitojani. 
(nimim. ei todellakaan mikään leipuri!)





Tulihan siitä jonkin näköinen.. Ensi vuonna vähän viisaampana ja kokeneempana uudestaan.

-Hannarii

perjantai 21. marraskuuta 2014

OMPELUHIMO!

Miten tästä pääsee eroon?! Oon ommellu pari kuukautta kohta melkeen päivittäin! Mun on pakko saada äkkiä jotain uutta ommeltua. Ei mitään pientä näpräämistä, vaan sellaisia töitä, mitkä tulee nopeasti valmiiksi. Joululahjat ompelin jo aikoja sitten ja nyt niitä töitä on jo niin paljon, että jouduin alkaa kauppaamaan niitä tutuille. :D Hernepusseja, tilkkutäkkejä, essuja, palloja, viirinauhoja ja pehmoleluja... Yhtään lasta ei tässä taloudessa ole ja koti pursuaa noita tavaroita.  Tilkkutäkkejä on syntynyt jo kymmenisen kappaletta jos ei enemmänkin. Ja nyt viimeisin tilaus tuli äidiltä, parisängyn päiväpeite.






-Hannarii

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Baby shower!



Häät oli ja meni, mutta onneksi sain heti häiden jälkeen alkaa suunnitelemaan seuraavia juhlia. Muuten olisin varmaan kuollut tylsyyteen. Rakas kaasoni ilmoitti odottavansa vauvaa ja sain alkaa suunnittelemaan BABY SHOWEREITA! <3 Salailu ja juonittelul sai alkaa! Yllätys onnistui täydellisesti ja vietimme eilen aivan huippuhauskaa iltaa huippuhauskassa seurassa!

Minä vastasin pääasiassa koristeluista ja ohjelmasta, juhlakalun sisko leivonnaisista. Ja Elisa oli taiteillut upeita marsipaanivauvoja! <3

Illan ohjelmaan kuului tervetulomalja, minkä virkaa toimittä sinä iltana tyrnishotit. Sen jälkeen siirryimme ruokailemaan ja herkuttelemaan. Ohjelmatoimisto Tepsell oli sunnitellut satujentunnistus tietovisan, aasinhäntää (hieman teemaan sopivammin;) ), kynäpulloon isolla mahalla, vaipanvaihtoa yhdellä kädellä ja tietenkin sillä, mitä ei normaalisti käyttäisi. Sitten vielä arvailtiin vauvan syntymäaikaa ja nimiä. Äidille jää tässä nyt vastuulle huolehtia voittajalle palkinto. :)







Get ready to pop!










Kuka saa seuraavaksi vauvan?


-Hannarii

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kynttiläloistoa

Eilen kun sytyttelin sisällä kynttilöitä, niin mietin jokaisen kynttilän kohdalla, että miten ne ovat meidän taloon päätyneet. Sytytin vain osan ja ihme kyllä muistin jokaisen kohdalla sitä ihmistä, joka kynttilään/kynttilänjalkaan liittyi. <3 Tulipa huomattua, että ainoat, jotka olen itse ostanut oli nuo viimeiset kirpputorilöydöt. Kaikki muu on lahjaksi saatua. Syksy on ihanaa aikaa. Ja saatiinpa eilen kunnolla valkoinen maa. 





















-Hannarii

torstai 23. lokakuuta 2014

Askartelua, Paskartelua..

Kun purettiin vanha varasto meidän pihalta, löydettiin sieltä monta vanhaa ikkunaa. Nyt sain ensimmäisen ikkunan putsattua ja sehän oli tosi kivan näköinen. Alkuperäinen idea oli laittaa se olkkarin seinälle ja siihen meidän hääkuvia, mutta kun sain ikkunan kiinni seinään, totesin, että KUKA HALUAA TUIJOTTAA KOKO AJAN OMAA NAAMAA!? En minä ainakaan. Mulle riittää nyt kuvat makkarin seinällä ja sitte myöhemmin hääkuvat jonnekki, missä ne ei koko ajan pääse hyppimään silmille.

Oon viikon etsiny kivoja ideoita ikkunoiden koristeluun ja tulin siihen tulokseen, että haluan tehdä siihen aina fiiliksen mukaan jotain. Pian on juhlat tulossa, joten tällasta tällä kertaa. ;) 


Jouluksi taitaa viirinauhat vaihtua lumihiutaleisiin. 



Taas tuli ommeltua pari tilkkutäkkiä. Tää on niin koukuttavaa hommaa! :D Nuo kankaat löytyi HH-sisustuksen palalaatikosta ja mummulasta.





-Hannarii

lauantai 11. lokakuuta 2014

Timantit on ikuisia..

Viime vuonna alettiin yhdessä työkaverin kanssa värkkäilemään koruja. Työkaveri on sitä harrastanut jo useamman vuoden ja nyt päätettiin koittaa pientä yhteisprojektia. Viimejouluna monen kaverin postilaatikkoon kilahtikin noita Heppa-korviksia. Ollaan tehty lintuja, pupuja, bambeja, ballerinoja, hevosia ja nyt piti koittaa tehdä noita Timantti-korvakoruja. Tosi kivoja niistä on tullut ja periaatteessa tuo muovi antaa mahdollisuudet tehdä ihan mitä vain. :) Itsellä on jo vuoden päivät riippunu korvissa hevoset ja nyt ihastuin noihin valkoisiin timantteihin. 






Tänään oli myös leipomuspäivä. Nimittäin miehen tummun 70-vuotisjuhliin. Tuli pyöräytettyä pari täytekakkua.


-Hannarii

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Jälleen yhdet häät takana

 Kuvia parin viikon takaisista häistä. <3 Onnea tuoreelle ja kauniille avioparille! <3
Ja kiitos upeasta illasta! 


 


















Siskokset <3




















Mielettömän taitavien siskosten laulu ja tanssiesitys.

-Hannarii