maanantai 23. kesäkuuta 2014

Päivä prinsessana

Hääpäivän kulku.

Aamulla heräsin jo kuuden maissa tuttuun tapaani. Kahdeksaksi olin varannut ajan meikkiin ja kampaukseen. Laitettiin hyvin kevyt meikki, jotta näyttäisin hääpäivänäni omalta itseltäni. En ollut käynyt ollenkaan koemeikissä, enkä koekampauksessa. Minulla oli mukana puhelimessa kuva siitä, millaisen kampauksen haluan ja toinen, millainen siitä ei saa tulla. :D Kampauksen piti olla sopivan yksinkertainen ja sopivan kokoinen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen!

Sonja Hagström Photography
Kampauksen ja meikin jälkeen ajelin kotiin ja lakkasin kynteni. Minä joka puren kynsiä ja en koskaan lakkaa niitä, onnistuin melko hyvin ensikertalaiseksi. Rakas kaaso toi kynsilakkansa lainaan ja youtube-videon avustuksella syntyi ranskalainen manikyyri. :D Tosin sekin manikyyri sai vielä kärsiä, kun paketoimme vielä varttia ennen juhlapaikalle lähtöä vieraiden lahjoja. Tuttuun tapaan aina viimetingassa!

Haimme hääkimpun ja pöytäkukat sulhasen kanssa. Ajelimme juhlapaikalle viemään kukat ja vieraslahjat. Ennen vihkimistä otimme hääkuvia, joihin meidän vauvamme Sprinttikin pääsi osallistumaan. Oli huippu idea Sonjalta ottaa koira mukaan hääkuviin! Rusettikin sattui löytymään samaa väriä kuin sulhasella. :D

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography
Otettiin kaikki kuvat ulkona, mikä oli meidän toiveemme. Kaasojen ja bestmanien kanssa pelleiltiin ja otettiin myös kuvia, joissa hypittiin. Kaasot näyttivät pirteissä kesäkukkamekoissaan ihan syötävän söpöiltä. :D

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography
Kun oltiin tunteroinen kuvattu niin siirryttiin sisälle odottelemaan vihkitilaisuutta. Meidät siis vihittiin juhlapaikkamme piharakennuksessa. Tila oli todella intiimi ja kaunis. Viuluilla soitettu häämarssi ja lähtömusiikki sopivat täydellisesti tuohon maalaisromanttiseen maisemaan. Alttaritauluna meillä toimi kesäkuinen vihreä koivumetsä ja linnun laulu. Vihkitilaisuudessa saimme vuorotellen itkeä ja nauraa, kiitos mahtavalle papillemme! Pappi sai rohkaistua meidät lausumaan sormuslupaukset, mikä oli meille aluksi ehdoton EI. Olin varma, etten saa tosipaikan tullen sanaa suustani ja päätimme aluksi, että ainoat sanat mitä sanotaan ääneen on TAHDON. Onneksi kuitenkin päädyimme sormuslupauksiin. Se toi vielä vihkimiseen sellaisen viimeisen silauksen ja kerranhan sitä vaan mennään naimisiin. ;)

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography
Heti vihkimisen jälkeen otimme tervetulomaljat vihkipaikan terassilla, josta sitten siirryttiin päärakennukseen varsinaiseen hääjuhlaan. Ohjelmassa oli tuttujuttus-show, tietovisa vieraille sekä ravipelitulosten julkistaminen. Ruoka oli täydellistä ja tunnelma oli loistava koko päivän, alusta loppuun saakka. Häävalssikin sujui yli odotusten, harjoittelematta ja biisikin tuli ihan puskista. :D


Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography

Sonja Hagström Photography
P.S.  Kakun leikkauksessa kannattaa valita itselle parempi puoli ja ottaa hieman varaslähtöä. 

äidin ottama <3

Karattiin juhlasta siinä puolilta öin ja matkasimme mökille viettämään hääyötä ja ensimmäistä päivää avioparina.


-Hannarii

2 kommenttia:

  1. Oih, tuo ensimmäinen kuva kampauksestasi! Niin kaunis kampaus! Onnea vielä tuoreelle avioparille! :)

    VastaaPoista