tiistai 2. syyskuuta 2014

Kiitoskortit ja hääkuvat

Vihdoin sain Ifolorilta teettämäni hääkirjan kotiin. <3 Toimituksessa kesti puolta kauemmin johtuen ruuhkasta. Varmaan muutama muukin oli teettänyt hää- ja juhlakuvia. Teetin kirjan koossa A3, ihan sen takia, että kuvat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Kyllä oli valikoiminen kun kuvia saatiin toistatuhatta. :) Muistaakseni tähän kirjaan tuli 60 sivua ja noin 350 kuvaa. Tämä kirja jää meille, mutta ajattelin teettää vähän pienemmät kirjat isovanhemmille ja vanhemmille. :)


Pyörittelin yksi ilta meidän onnittelukortteja käsissä ja mietin, miten saisin niitä hyödynnettyä jatkossa. Niillä on tapana jäädä jonnekkin kaapin pohjalle lojumaan ja harvoin niitä tulee enää luettua. Kaikissa korteissa oli ihania rimpsuja ja rämpsyjä, joten sain niistä idean. Poimin niitä kuvakirjamme sivuille ja muistan vieläkin mikä rämpsy oli kenenkin kortissa. :) Näin onnittelukorteistakin jäi meille mukava muisto. 




Liitin kuvakirjaan myös lauseita vihkipapin puheesta. Saimme papin puheen häälahjaksi raamatun välissä. Pappi aikaisemmin kehoittikin meitä lukemaan hänen puheensa kun tulee vaikeita hetkiä. Ja sen me varmasti teemme, oli sen verran koskettava puhe. Kyllä moni on vielä pari kuukautta häiden jälkeen kehunut pappiamme ja sehän oli maailman paras. Pappi ei ollut meidän omasta seurakunnastamme, vaan pyysin naapuri srk:n pappia vihkimään meidät. Ennen häitä hän kutsui meidät kahville ja juttelemaan omaan kotiinsa. Hän oli salaa meiltä kysellyt ystäviltä meistä ja kirjoittanut puheensa ystävien ja meidän kertoman mukaan sekä oman näkemyksensä meistä, mikä piti niin hyvin paikkansa. Pappi ajoi itse noin 40km päähän meidät vihkimään ja samana iltana palasi vielä toisen toimituksen jälkeen takaisin meidän hääjuhlaamme.



Kiitoskortit teetimme Vistaprintilta, samasta paikasta tilasimme Save The Date-kortit aikaisemmin. Väriteema oli sama vihreä korteissa sekä hääjuhlassa. Ystävien korteissa oli sisäpuolella vielä kaverikuva ja sukulaisten ym, korteissa oli teksti Tonin kummitädin ja hänen perheensä onnittelukortista. <3


-Hannarii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti